Tänään valmistetaan gulassia. Se on unkarilainen ruokalaji, jota en tietääkseni ole koskaan maistanut, mutta jota kovasti aina kehutaan ja soppaviikkomme teemaan sopivasti mahtui ruokalistalle.

Gulassimme porisee tälläkin hetkellä kattilassa tämän reseptin mukaisesti, kevyesti muunneltuna tosin:

"1 prk tomaattimurskaa
1 pikkupurkki tomaattipyrettä
8-9 dl vettä
2 lihaliemikuutiota
juustokuminaa (tavallista kuminaa ei ollut)
mustapippuria
valkosipulia
3 rkl paprikajauhetta

Tämän jälkeen silppusin 3 kpl sipuleita ja kuullotin kevyesti pannulla ennen keittoon laittamista. Sen jälkeen kuutioin pekonia ja naudanlihaa ja ruskistin pannulla, lisäsin keittoon. Satsi sai hautua 1 h ajan.

Seuraavaksi silppusin sekaan 1 sellerin ja 2 porkkanaa. Tämän jälkeen hauduttelua 1,5 h.

Tämän jälkeen viipaloin 3 perunaa ja 1 paprikan, lisäsin kattilaan ja annoin hautua vielä 1 h ajan." (Lasiainen - blogspot)

Tänään minulta on pariinkin otteeseen kysytty jännittääkö reissuun lähtö ja erinäisiä tarkentavia kysymyksiä liittyen asumiseeni ja talouteeni syksyn aikana.

Tosi asia on, ettei minua jännitä, enkä huolehti tällä hetkellä faktoista. Sillä jos aloitan - sille ei tule loppua. En luultavasti tulisi nauttimaan tästä odotusajasta, enkä lähtöajastani jos alkaisin miettimään koti-ikävääni tai sitä miksi jotkut järjestelyt tällä hetkellä vielä jumittavat. Luotan siihen, että ne ratkeavat. Tiedän, että minulla tulee aluksi olemaan kova ikävä kotiin ja haluan varmaan jopa poiskin Gyulasta, mutta sitä ei auta etukäteen murehtia ja se luultavasti jopa pahenisi sillä.

Koen valtaisaa voimaa siitä, että pystyn tämän kerran päättämään ihan itse. Minä haluan lähteä, vaikka se pelottaa. Minä luotan itseeni ja luotan suhteeseeni etten koe vatvomisen tuovan mitään järkeä tilanteeseen. Monet ovat olleet huvittuneita tai kauhistuneita siitä, että olen sanonut, että tällä hetkellä minusta tuntuu että tulen enemmän kaipaamaan koiraani kuin Akselia. Minusta on HIENOA, että tunnen näin. Se todistaa kerrankin sen, etten ole järjettömän riippuvainen, sairaalloisen ripustautuva ja mustasukkainen suhteestani vaan pystyn vihdoinkin luottamaan järkähtämättömästi tilanteeseen. Se on uutta.

Ei se tarkoita sitä, etten tule ikävöimään Akselia tai ettei minulla ole minkäänlaista tunnesidettä sitä kohtaan, että hän jää tänne ja minä menen sinne. Luultavasti tulen kaipaamaan Unkarissa Akselia mielettömästi, mutta olen tarpeeksi vahva, että voin lähteä huolehtimatta itseäni sairaaksi etukäteen siitä mitä 3kk Unkarissa tekee tai mitä sillä välillä tapahtuu.